Intro

By jarno jäppinen
Sargaaja™-Foorumin perustaja

Suomalainen mies on yhä altavastaaja eli hänen toivottaisiin olevan nöyrä ja ottavan sen vastaan, mitä maailma sattuu hänelle antamaan ja vieläkään tässä yhteiskunnassa ei pojille suositella itsensä ylittämistä, vaan edelleen sokeaa uskoa auktoriteetteihin.

Oman elämän päätösten suhteen asia menee niin, että sitä itse päättää millaisen elämän haluaa tai sitten muut ihmiset omilla päätöksillään päättävät puolestasi, mutta joka tapauksessa päätöksiä suomalaisen miehen puolesta tehdään ja valitettavan harva suomalainen mies ottaa elämän täysin omaan hallintaansa.

Yhä edelleen vaikka Kimi Räikkönen ja Mika Häkkinen ovat todistaneet, että menestystä voi saada kansainvälisillä radoilla, Nokia on yksi maailman tunnetuimpia brändejä ja Martti Ahtisaari sai rauhan Nobelin......... yhä meidän miehiämme yritetään pitää herran pelon ikeen alla ja henkisesti alistaa.

Suomalaisen miehen pitää alkaa jalostamaan itseään, jotta hänen arvonsa nousisi eli hänen täytyisi alkaa kehittämään itseään ja etenkin sosiaalisia taitojaan järjestelmällisesti.

Sillä....

...emme elä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa vaan täällä ihmisillä ja varsinkin miehillä on markkina-arvo, joka houkuttelee naisia valitsemaan valioyksilöt ja jättää heikommat armotta huomiolle, koska varsinkin valtamedia on luonnut Sinkkuelämää tyyppisillä sarjoilla stereotypian, että naiset hallitsevat miehiä seksuaalisuudellaan ja että miehet joutuvat alistumaan tuon päätöksen alle.

Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ravintolassa Johnny Depp saa parempaa palvelua kuin tavallinen jarno ja naiset kiinnittävät häneen enemmän huomiota kuin jarnoon ja hänen huonoa käyttäytymistään siedetään pitempään kuin tavallisen jarnon.

Mutta aina on olemassa miehiä jotka herättävät useiden naisten huomion ja heillä on useimpia naisia kierrossa yhtäaikaa, eivätkä he edes valehtele siitä ja tämä johtuu siitä, että heidän arvonsa on naisten silmissä arvokkaampi kuin lähiön Pekan.

Jokaisella ihmisellä on arvo toisten ihmisten silmissä, halusi hän tämän arvon olevan tai ei. Jotain ihmistä pidetään häviäjänä ja jotain voittajana; ja ihmistä kohdellaan tämän tulkinnan mukaan, mikä tässä ajassa tehdään hyvinkin nopeasti ja usein jopa pinnallisiin seikkoihin vedoten.

Jonkun ihmisen kanssa jokainen haluaa ystäväksi ja jotain toista isompikin joukko yhdistyy vastustamaan. Eli itse kärsittyäni yli 10 vuoden koulukiusaamis helvetin, tiedän kokemuksesta miltä tuntuu olla arvoton yli 100 ihmisen silmissä ja toisaalta tämän vuoden Idols-voittaja, Koop Arponen on varmaan Suomen halutuin mies... nyt tällä hetkellä (tammikuu 2009).

Eli halusimmepa tai emme, niin Suomi alkaa jakautua koko ajan A- ja B-luokan kansalaisiin kovaa vauhtia, eikä kyseessä ei ole rikkaat vastaan köyhät tai valkoiset vastaan mustat, eikä edes miehet vastaan naiset, vaan se, että joko menestyt ja saat sellaisen elämän, mitä muutkin kadehtivat tai sitten tipahdat ja joudut yhteiskunnan ulkopuolelle, mahdollisesti alkoholisoidut ja saat elämän, josta Leevi and the Leavings laulaa.

Yksinkertaisestettuna tavallisen miehen arvo varsinkin naismarkkinoilla on pienempi kuin julkisuuden henkilön ja jälkimmäiseen kohdistuu enemmän kysyntää ja näin ollen hänen reaktioistaan ollaan valmiita tappelemaan.

Eli naiset haluavat julkisuuden miehen hyväksyntää itselleen ja eivät anna omaa hyväksyntäänsä tavalliselle taaperolle, josta käytämme tästä eteenpäin Neill Straussin Pelimieskirjasta tuttua käsitettä: TTP - Turhautunut Tyypillinen Pösilö.

Muutenkin tällä sivustolla käytetään paljon materiaalia, joka on Pelimies-kulttuurista tuttua, koska sanan pelimies takana on valtava maailma, mikä pitää sisällään sellaisia asioita, joilla mies voi muuttaa itseään ja omaa käyttäymistään paremmaksi, eli hän saa konkreettisia välineitä ja metodeja, joilla omaa markkina-arvoaan pystytään nostamaan ihan konkreettisin keinoin.

Sen lisäksi, että Pelimies-kulttuurin kautta saa välineitä, joilla voi saada ystäviä ja itselleen oikeita naisia tai oikean naisen, saa hyvät sosiaaliset taidot joilla menestyä vaikka myyjänä, työpaikkahaastattelussa tai vaikkapa Idolsin esiintymiskokeessa. Mitä isompi markkina-arvo ihmisellä toisten ihmisten mielestä on, niin sitä laadukkaamman partnerin kumppani pystyy hankkimaan tai saa paremman työpaikan tai voi jopa päästä ravintolaan sisälle ilmaiseksi tai jonon ohi.

Kovan luokan huippumalli joka tienaa satoja tuhansia euroja vuodessa ei ala seurustelusuhteeseen keski-ikäisen juuri työttömäksi joutuneen jarnon kanssa, vaikka kuinka joku romantikko huutaisi että sydän löytää sydämen.

Huippumalli etsii itselleen omaa markkina-arvoa vastaavan miehen kuten jonkun miljardöörin tai elokuvatähden ja korostan sitä, että markkina-arvo ei ole sama asia kuin hyvä ulkonäkö tai loistavan tyylitajun omaaminen, kysymyksessä on paljon syvempi asia.

Rakkaus syntyy niitä teitä pitkin, joita kukaan ei ymmärrä, mutta sitäkin voi auttaa eli tekemällä itsestään niin viehättävän, että juuri itselle sopiva seurustelukumppani löytyy ja vielä tärkeämpää on oppia ymmärtämään ne oikeat lainalaisuudet jotka kuuluvat siihen miten joku ihminen muuttuu toista ihmistä viehättävämmäksi.

Täällä puhutaan paljon Pelimies-kulttuurista koska se on täysin väärinymmärretty asia joka pitää sisällään paljon metodeja, järjestelmiä, lainalaisuuksia joilla mies voi muuttua beta luokan miehestä alfaksi, sillä maailma ei ole reilu ja toiset ihmiset ja miehet saavat enemmän kuin toiset. Kyseessä on syvempi asia kuin pelkkä naisten pokaaminen, Pelimies-kulttuurin tärkein anti on muutoksen ruokkiminen betasta Alfaksi.

Millainen on sitten beta-luokan mies, jota kutsumme täällä TTP:ksi, joka on ravintolamaailmassa naisten silmissä hierarkian alapuolella ja jossa on hyvin vähän naisten arvostamia ominaisuuksia ja jolla on ylipäätään taitoa hankkia naissuhteita.

Eli tällaiset miehet suorastaan kerjäävät naisten huomiota ostamalla näille paukkuja, nauramalla vitseille, joilla naiset testaavat miehiä ja takertumalla heti ensimmäiseen naiseen, joka hymyilee heille ja olemalla jo lyhyen tuttavuuden jälkeen niin omistushaluisia, että se jo kavahduttaa naista.

He lähestyvät harvoja naisia ja sitten, kun he lähtevät lähestymään, he ovat niin hermona, että omalla hermostumisellaan saavat naisetkin hermostumaan ja saadakseen rentoutuksen, he juovat ihan liikaa ja liiallisen juomisen takia he mokaavat lisää ja kun he saavat torjuntaa, he ottavat sen huonosti vastaan ja sen jälkeen joko heidät heitetään ravintolasta pois tai sitten he ensimmäisen torjunnan jälkeen menevät nurkkapyötään ja alkavat kipata alkoholia kaksin käsin.

He joutuvat myös vastentahtoisesti olemaan puutteessa seksistä ja tämä nostaa turhautumisen ja raivon pintaan, enkä yhtään ihmettelisi, että tämä on syynä siihen, että suomalaiset miehet ovat kauhean humalahakuisia.

Näiden tyypillisten turhautuneiden pöljien luokka syntyy siitä, että naiset ovat miehiä kovempia valikoimaan partnereidensa laatua eli saatavilla olevan seksin tai naisten määrä ei jakaudu tasaisesti miesten kesken. Toiset saavat enemmän ja toiset eivät saa....... yhtään mitään - ei seksiä, eikä pitkäkestoista tyttöystävää, josta voisi loppupeleissä tehdä vaimon.

TTP:t joutuvat tekemään enemmän töitä ja tarjoamaan paljon juomia ennen kuin tuloksia alkaa tulla ja kun he vihdoin löytävät naisen tai saavat seksiä, se yleensä tapahtuu heidän markkina-arvoaan heikomman naisen kanssa.

Näin varmaan selittyy iso osa avieroista, kun toisilleen sopimattomat ihmiset, jotka ovat jo alusta asti sen tienneet (toinen ihminen on silti parempi vaihtoehto kuin yksinäisyys), ovat menneet yhteen ja ajan kanssa asiat, jotka eivät luonnollisesti yhdisty...... yleensä hajoavat.

Jos joutuu tahtomattaan selibaattiin, se voi lisätä masennusta, luoda tyytymättömyyttä, lisätä turhauneisuutta ja ylipäätään nostaa pintaan vihan, jota tukahdutetaan alkoholilla.

Lisäksi jos hakemalla hakee naista lyhyeksi tai pitemmäksi aikaa, eikä saa vastakaikua, vaan torjuntaa - ja otetaan huomioon myös se, että elämme kulttuurissa, joka suosii vain menestystä - niin itse uskon, että nämä asiat ovat otollinen maaperä väkivaltaiselle reaktiolle juuri sellaisille miehille, jotka eivät saa tunteilleen vastakaikua.

Jos mies kokee koko ajan epäonnistumisia ja kokee koko ajan elävänsä elämää, jota ei haluaisi elää, niin jotain kauttahan se turhautuminen tulee läpi ja mitä todennäköisemmin tuo reaktio ei ole suotuisa kanssaihmisille.

Lööpit ainakin huutavat väkivallan kasvamisesta ja vähän liiankin usein tuohon väkivaltaiseen reaktioon liittyy pieleen mennyt ihmissuhde, enkä ihmettelisi vaikka tällä olisi suora merkitys jopa itsemurhiinkin.

Onneksi 2000-luvun maailmassa suomalaisen miehen ei tarvitse olla alistuja, jos hän ei halua olla. Menestyjäksi voi kasvaa ja hyvän elämän voi määrätietoisesti rakentaa.

Mutta ei mennä asioiden edelle, vaan pysytäänpä jälleen hetki ravintolamaailmassa ja sen markkina-arvoteoriassa.

Sitten on miehiä, joista naiset haluavat tapella ja joilla on useita partnereita - heidän luonteen piirteensä ovat yleensä tällaisia:

He pukeutuvat hyvin ja käyttäytyvät luonnollisesti erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja heillä on yleensä hyvä sosiaalinen tilannetaju.

Yleensä tämä yksilö hyväksyy ilman ehtoja itsensä, eikä arvostele itseeän, eikä muitakaan. Hän keskittyy omaan peliinsä, eikä vertaa itseään toisiin ihmisiin tai korota itseään suhteessa toisiin ihmisiin.

Hän määrittelee itse itsensä, eikä välitä muiden ihmisten määrittelyistä tuon taivaallista.

Hän pystyy ja on halukas hyväksymään tekemänsä virheet osana oppimista, joka kuuluu elämään, vaikkei se mukavalta joka hetki tunnukaan.

Lisäksi jos hän tajuaa olevansa väärällä tiellä, hän pystyy hyväksymään tekemänsä virheratkaisun, pysähtyy ja muuttaa suuntaa.

Hän on herkkä ja helposti lähestyttävä. vaikka hänet tiedetäänkin voimakkaaksi.

Hän tietää omat rajansa ja osaa puolustaa oikeaksi näkemäänsä asiaa, vaikka joutuisi uhmaamaan isojakin auktoriteetteja.

Ylipäätään hän uskaltaa lähestyä erilaisia ihmisiä, kuten naisia ja hän on halukas ottamaan sosiaalista riskiä, koska tietää, että vain sitä kautta mies jalostuu paremmaksi.

Hän on rohkean rehellinen itselleen ja toisille, olematta silti julma tai tarkoituksena aiheuttaa toiselle mielipahaa eli hänellä on suorat mielipiteet ja hän pitää niistä kiinni.

Hän ilmaisee syvintä olemustaan hyvin ulkoisesti, sekä puhumalla että pukeutumisellaan.

Hän ei ole mikään Jees-mies, eli hän voi kieltäytyä jos katsoo, että siihen on syynsä, mutta hän on niin tahdikas, ettei aiheuta kenellekään mielipahaa.

Hän herättää luottamusta, hän on vakuuttava ja hän on halukas ottamaan riskejä löytääkseen jotain uutta.

Hän hyväksyy arvostelun oppimisen yhtenä muotona kasvun tiellä, eikä ota sitä henkilökohtaisesti ja samaten hän suhtautuu torjuntaan, jota naiset hänelle voivat aiheuttaa, kun hän lähestyy heitä.

Hän pystyy hyväksymään luopumisen ja sitä seuraavan tuskan. Hän myös ymmärtää, että asiat tapahtuvat omalla painollaan ja elämään tulee uudenlaisia käänteitä ja joskus ne satuttavat kovastikin.

Hän pystyy luomaan läheisiä suhteita uusiin ystäviin ja hänen sosiaalinen kyvykkyytensä on loistava.

Hän uskaltaa pyytää apua sekä neuvoja, kun ymmärtää etteivät omat voimat riitä.

Hän haluaa puolustaa heikompia vahvoja vastaan niin paljon kuin vain hänen kapasiteettinsa antaa myöten.

Hänellä on anteeksiantamisen lahja.

Hän pystyy jakamaan omasta aineellisesta hyvinvoinnistaan niille, jotka apua tarvitsevat.

Hän pitää huolta fyysisestä kunnostaan, koska tietää sen vaikuttavan hänen koko olemukseensa.

Hän tietää, että hänellä ja vain hänellä on vastuu omasta elämästään.

Hän ei ruikuta, eikä valita, vaikka olosuhteet olisivatkin otolliset siihen.

Hän tietää, että vaikkei olosuhteita voisikaan muuttaa, niin omaa suhtautumista ongelmiin voi muuttaa.

Hän on kärsivällinen ja pystyy odottamaan kärsivällisesti.

Hän näkee naiset ihmisinä, eikä objekteina.

Tietenkin muutos vie aikaa ja se ei tule yhdessä yössä, mutta se matka antaa niin paljon, että eiköhän lähdetä yhdessä retkelle, jossa palkinto olet sinä itse?

sargaaja.com